Bingo peli

bingo peli

Kun sanoo sanan bingo peli, monilla tulee ehkä mieleen vanhojen kauppakeskusten hämärät bingosalit tai ruotsinlaivan toisen päivän bingon, jonne krapulainen matkustajajoukko kerääntyy tavoitellakseen palkintona olevaa luksusristeilyä ja juomaan special drinkkiä joka on tarjolla vain bingoyleisölle. Bingo on kuitenkin paljon muutakin, se on kiinnostava mutta helposti opittavissa oleva rahapeli. Nyt nettikasinoissa pelatessa sinulla on mahdollisuus voittaa bingosta muutakin kuin pelkkiä kahvipaketteja.

Bingo peli, synty ja historiaa

Bingo on satunnaisuuteen perustuva onnenpeli, jossa voittaa henkilö joka saa ensimmäiseksi ruksattua koko taulukkonsa kaikki numerot. Pelin historia juontaa Italiaan 1500-luvulle, josta se siirtyi Ranskaan, Iso-Britanniaan ja muualle Eurooppaan 1700-luvun aikana.

Suositummaksi peli alkoi tulla tämän vuosituhannen vaihteen jälkeen, eikä pienimpänä syynä varmasti ollut nettikasinoiden ilmestyminen. Se veti mukanaan myös perinteiset bingosalit nousuun ja viime vuonna esimerkiksi Isossa-Britanniassa oli toiminnassa yhteensä yli 400 bingoon keskittynyttä pelipaikkaa.

Netissä bingon pelaamisen historia alkoi vuonna 1996. Ensimmäinen sivusto jossa bingoa pystyi pelaamaan oli nimeltään Gamesville. Siellä pystyi pelaamaan ilmaisbingoa, joka oli nimeltään ”Bingo zone”. Pelistä tuli nopeasti valtavan suosittu ja vuoden toiminnassa olon jälkeen sillä olikin jo yli 600 000 rekisteröitynyttä pelaajaa.

 

Bingon säännöt

Perinteisessä versiossa peliä ohjaa ”bingoemäntä” joka arpoo numerot yksitellen laitteella. Numeroita on yleensä välillä 1-75 tai 1-90 versiosta riippuen. Ensimmäistä versiota pelataan enimmäkseen Yhdysvalloissa ja jälkimmäistä Isossa-Britanniassa. Netissä pelatessa sinulla on mahdollisuus valita kumpaa versiota haluat pelata.

Tavoitteena on muodostaa pysty- tai vaakasuoraan kulkevia rivejä tai saada koko ruudukko täyteen. Peli on yleensä melko hidastempoista. Tästä johtuen bingo onkin ollut vanhemman väen kovassa suosiossa.  Nettikasinoiden saapumisen jälkeen tosin nuorempikin sukupolvi on alkanut kiinnostumaan bingosta yhä enemmän.

Jos et huomaa saamaasi bingoa ennen seuraavan numeron arpomista, menetät palkinnon jonka olisit saanut. Nettikasinossa bingoa pelatessa ei tätä vaaraa ole, vaan ohjelmisto huomaa puolestasi osuneen rivin.

 

Bingon voittotaulukko

 

Yllä kuvassa erilaisia bingon voittoyhdistelmiä. Tavoitteena on saada taulukkoon muodostumaan erilaisia kuvioita. Ensimmäisenä kuvioon osunut voittaa palkinnon. Tavallisesti suurin palkinto annetaan pelaajalle joka on osunut kaikkiin kortissa oleviin numeroihin.

Nettikasinobingon ja saleissa pelattavan bingon eroavaisuuksia

- Nettikasinossa numerot arvotaan satunnaisgeneraattorilla. Saleissa numerot arvotaan koneella loton tapaan.

Nettibingossa numerot arpova satunnaisgeneraattori on taatusti satunnainen, mikään numero ei tule useammin kuin toinen. Satunnaisgeneraattorissa mikään pallo ei voi jäädä pohjalle jumiin eikä juuttua koneeseen. Myöskään epärehellistä bingoemäntää joka jollain kierolla tavalla yrittäisi pelata yhteen jonkin pelaajan kanssa saadakseen hänelle voiton, ei voi olla nettikasinolla.

- Bingo ei voi mennä sinulta ohi netissä pelatessa, kone ”huutaa” bingon pelaajan puolesta kun hän osuu viisto, vaaka- tai pystyriviin.

Mikään ei harmita enempää kuin ohi mennyt voitto bingossa. Nettikasinoissa pelatessa tämä ei ole edes mahdollista. Kone huutaa bingon puolestasi, ja näin saat taatusti joka kerta sinulle kuuluvat voittosi.

- Voit pelata netissä helposti useampaa korttia kerralla, koska kone huolehtii puolestasi myös numeroiden merkitsemisen.

Bingosalissa aloittelijalle ei suositella enempää kuin yhden kortin pelaamista yhdellä kerralla jotta bingo ei mene ohi numeroita merkittäessä. Netissä kone myös merkitsee numerot puolestasi, joten sinun ei tarvitse huolehtia siitä. Voit huoletta pelata vaikka viittä korttia kerralla.

- Nettikasinoissa pystyt helposti esim. katselemaan telkkaria tai juttelemaan chatissa muiden bingonpelaajien kanssa, koska se ei vaadi yhtä tiukkaa keskittymistä.

Bingosalissa numeroiden merkitseminen ja pelin seuraaminen vie yleensä kaiken keskittymisen pelaajalta. Netissä näin ei kuitenkaan ole, voit halutessasi pelata nettibingoa muun tekemisen ohella.

- Nettikasinoissa sinulla on mahdollisuus voittaa rahaa bingoa pelatessa.

Suomessa olevissa bingosaleissa ei ole sallittua jakaa pelaajille rahapalkintoja. Netissä pelatessa tämä on sen sijaan täysin sallittua. Yhdellä bingokierroksella voi olla mukana jopa satoja pelaajia. Tällöin voittopotti nousee helposti tuhansien eurojen suuruisiksi.

 

Miksi bingon pelaaminen on niin suosittua?

- Bingo on sosiaalinen peli, sitä pelataan muiden kanssa, myös netissä

Bingosalit ovat perinteisesti olleet täynnä samanhenkisiä ihmisiä jotka ovat tulleet rentoutumaan ja nauttimaan vapaa-ajasta. Bingoa ei ole tapana pelata samanlainen rahankiilto silmissä mitä esimerkiksi rulettia tai blackjackkiä. Pelaajat ovat tulleet ensisijaisesti kokemaan pientä lisäjännitystä elämään. Huomaat tämän helposti myös nettikasinoissa kun ostat bingokortin, tunnelma on aivan erilainen kuin esimerkiksi baccarattissa kortteja tuijotellessa.

- Bingo on helppo peli oppia ja sopii siksi hyvin myös aloittelijalle.

Netissä pelatessa sinun ei tarvitse osata edes sääntöjä. Riittää, että tuijotat korttiin ilmestyviä rukseja, ja kone ilmoittaa sinulle jos olet voittanut. Ei monimutkaisia optimistrategian opiskelua niin kuin videopokerissa, vaan pelkkää hauskanpitoa.

- Bingo on kiinnostava ja jännittävä peli.

Missä muussa pelissä olet niin usein yhden numeron päässä voitosta ja saat jännittää useiden minuuttien ja arvottujen numeroiden ajan osuuko numero sinulle, vai meneekö se sittenkin jollekin toiselle pelaajalle, kuin bingossa.

 

Voiko bingossa jäädä voitolle?

Pitkällä aikavälillä ainoa joka bingossa voittaa on pelinjärjestäjä. Bingossa talonetu on sen verran suuri (tyypillisesti 10-30%) että suurin osa pelaajista häviää siihen rahansa. Bingon pelaamiseen tulisikin asennoitua viihteenä. Se on pelinä hauskempi kuin moni muu kasinopeli. Samalla tavalla kuin elokuvissa tai jääkiekko-ottelussakin käynti maksaa, myös bingosta joutuu maksamaan. Erona vain se että bingoa pelatessa sinulla on mahdollisuus myös voittaa rahaa. Hyvällä tuurilla tuhansien eurojen pääpotti voi osua juuri sinulle. Mutta tienaamismielessä sitä ei kannata aloitta pelaamaan, tai muuten joudut pettymään suurella todennäköisyydellä

Hyvä uutinen bingon pelaajille on se, että lähes kaikkien kasinobonusten kierrättäminen on sallittua bingossa. Siksi suosittelemmekin, että otat bonuksista kaiken hyödyn irti jos bingo on sinun pelivalintasi.

 

Missä pelata bingoa?

Meidän ykkössuosituksemme bingo peli pelaajille on unibet, joka on yksi suurimmista ja luotettavimmista nettikasinoista. Unibetista löydät peliseuraa bingon pelaamiseen mihin vuorokauden aikaan tahansa seitsemänä päivänä viikossa. Avaa nyt ilmainen pelitili ja hyödynnä tarjolla olevat bonukset alla olevasta painikkeesta.

unibet

avaa pelitili

 

Etusivulle

Bingo peli on huhtikuu 10, 2015 rated 4.4 of 5

Joni Korhonen

Joni Korhonen is the main author at www.kasinopeliopas.com He has worked in gambling industry for 16 years

Vastaa